maanantai 1. tammikuuta 2018

Uusivuosi 2018


Vuoden odotetuin ajanjakso Joulu ja Uusivuosi, ovat vaihtuneet tammikuuksi.
Alamme innokkaina ja odottavina uuteen vuoteen , ja joitakin lupauksiakin on luultavasti tehty..
Itselle tämä loppuvuoden aika on pahin kompastuskivi terveyden ja ihon kannalta.
Suklaan, vehnäpullan ja viinin tuomat terveiset näkyvät välittömästi ihollani ihottumana, ja tietenkin vyötärölläni kerääntyneenä rasvana, eli hiljaisena tulehduksena. Iho on veltto sekä hiukset roikkuvat ja ovat elottomat. Karseasta väsymyksestä puhumattakaan..
Onneksi tammikuun arki, lumiset maisemat ja innostus puskevat taas kohtelemaan itseään paremmin.. Ruokavaliolla kun on suuri merkitys ihon,hiusten ja mielen hyvinvoinnille.
Varsinkin suoliston hyvinvointi on tärkeää, joten nyt taas vehnä, sokeri ja maito saavat väistyä.


Toki myös kosmetiikalla on merkitys hyvinvointiimme. Iholta imeytyvät kemikaalit (muoviyhdisteet,säilöntäaineet ym) joita solumme ei pysty käsittelemään , varastoituvat rasvakudokseen jätteenä ja myrkkynä.
En voinut olla joulun alla ihmettelemättä ja kauhistelematta markettien kosmetiikka määrää ja niiden tarjoamaa väärää mainontaa eli viherpesua..
Valitettavasti tuo viherpesu lisääntyy ja myydään kaikenlaista tavaraa luomuna, biona tai jonain egologisempana, koska se on muotia. Silti nuo viherpestyt tuotteet sisältävät ihoa herkistäviä säilöntä -ja petrokemian aineita.

Jospa näin uudenvuoden kunniaksi kurkkaisimme pesuainekaappiin, kosmetiikka pussukkaan ja tsekkaisimme herkistävät aineet tuotteistamme ,esimerkiksi mobiililaitteelle ladattavan CosmEtics sovelluksen avulla. Se voi yllättää esimerkiksi juuri muovin määrässä.

Pidetään huolta varsinkin lasten ihosta ,se kun on hyvin ohut ja erittäin altis kaikelle..

Luvataan pitää parempaa huolta ihostamme tänäkin vuonna.. 

Unohtamatta luontoa, mieltä, kehoa, ystäviä,parisuhdetta, perhettä, liikuntaa, ruokavaliota, mielenrauhaa, hiljentymistä, toivoa, uuden luomista,rakastamista ja välittämistä..
Ja kaikkea mistä saamme iloa tällekin 2018 vuodelle..

Innostutaan yhdessä ja tehdään maailmasta pikkuisen parempi oikeilla valinnoilla..

Terkuin Silja