sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kasvivärit



En ole koko 29 vuoden aikana saanut yhtä paljon kysymyksiä värin sisällöstä kuin nyt.
Tosin kakki kysymykset ovat liittyneet kasviväriin ,jotka eivät sisällä muuta kun kasvien eri osia ja vettä, joten inci lista jää kovin lyhyeksi.
Toista on kemiallisella värillä, mutta sen tuotelista ei juurikaan ole kiinnostanut, tai siitä ei haluta puhua tai tietää.. Ja myönnän , se ei ole minuakaan kiinnostanut vasta kuin nyt , erillaisten allergioiden myötä.


Kasviväri ei ole korvaava tuote kemialliselle värille, se on vaihtoehto.
Toisin kuin synteettisellä väriaineilla tehdyn värjäyksen lopputulos, kasvivärjäyksen tulos vaihtelee
eri värjäyskerroilla.
Koeputkessa tuotettu aine on aina vakio, kun taas kasvin tuottama pigmentti on riippuvainen muun muassa kasvin kasvuympäristöstä,korjuun ajankohdasta, ilmastosta kasvikauden olosuhteista ja pigmentin tiheydestä kasviaineessa.

Kasvivärit ovat aina eläviä ja muuttuvat seuraavan kahden päivän aikana värjäyksestä.
Mutta niiden kauniit vivahteet ovat aivan huippuluokkaa.
Puhtailla kasviväreillä tehty värjäys antaa luonnollisen sävyn ja kestää pitkään.


Kasveilla voidaan tehdä jokaiselle oma yksilöllinen väri tukemaan ja hoitamaan juuri niitä ongelmia mitä hius tai hiuspohja vaatii.

Kasviväri on aina  hoitava ja eri kasveilla on oma hoitava vaikutuksensa. Siksi sen kiilto kestää pidempään kuin kemiallisen värin.


Erillaiset värjäävät yrtit ja mausteet tuovat oman vivahteensa kasviväriin.

Kotimaisista kasviksista esimerkiksi punajuurijauhe
antaa kiiltoa ja ihanaa kylmää sävyä väriin.
Sillä on myös kutiavaa ja hilseilevää päänahkaa rauhoittava vaikutus.

Vastuullisen ekokampaajan on hyvä tuntea käyttämänsä kasvit, niiden ominaisuudet ja käyttötarkoitukset.
Erillaisiin kasveihin liittyy myös allergeeneja.

Mutta kasvivärit ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoiset
ja nillä voi värjätä myös alle 16 vuotiaiden hiuksia koska se ei ole kemiallinen väri.

Kasvivärit ovat varmasti tulevaisuutta, koska allergiat kemiallisille väreille ovat huimasti nousussa.















kuvat Hanna Borg